5 keinoa tehostaa omaa oppimista

NLP-taidot ovat myös tehokkaan oppimisen perustaitoja

Löysin ihanan helmen! Siis webinaarin internetistä. Syksyyn on minulle ankkuroitunut innostava uteliaisuus oppia uutta. Nyt löysin uusia tehokkaita oppimistapoja, joissa oli myös jotain tuttua…NLP-työvälineitä!

Videolla muisti-oppimismestari Jim Kwik kertoo uskomuksistaan ja tekniikoistaan. Hän päihitti oppimisvaikeutensa ja aivovaurionsa ja opettaa nyt tekniikoitaan johtajille, presidenteille, näyttelijöille ja Dalai Lamalle. Haastattelijana on Tom Bilyeu, joka kutsuu vieraakseen henkilöitä, joiden perususkomukset ja kova työnteko ovat saaneet voittamaan vaikeudet ja onnistumaan. On ollut kiinnostavaa huomata, että vieraiden maailmankuvista löytyy paljon NLP-perusoletuksia: useat ovat havainneet ja kertovat, että esimerkiksi huipputaitoa voidaan mallittaa ja opettaa muille ihmisille, ihmisestä löytyy itsestään voimavaroja muutokseen ja ”epäonnistumiset” ovat hyvää palautetta hyödynnettäväksi.

1) Varmistan, että uskon voivani oppia ja otan mallia muilta

Jimin mukaan kenestä tahansa tulee hyvä oppija. Nerous jättää jälkiä, joita muut voivat tutkia ja ottaa itselleen käyttöön. (Kuulostaa mallittamiselta.) Hän on mallittanut sitä, miten nopeat oppijat järjestävät ympäristönsä ja milloin ja miten he opiskelevat. Mitä he arvostavat ja mihin he uskovat, ja mitä he sanovat itsestään? (Kuulostaa loogisilta tasoilta.)

2) Päätän, millainen oppija haluan olla

Jim itse on tehnyt suuren identiteettitason muutoksen ”rikkinäisten aivojen pojasta” nopeaksi oppijaksi ja opettajaksi. Hänellä oli myös helpon ja mukavan kuuloinen identiteettitason ”minä olen ”-harjoitus. Hän pyytää osallistujia sanomaan parilleen vuorotellen, kolmen minuutin ajan: minä olen…ja täydentävän, mitä mieleen tulee. Parin kierroksen jälkeen helpot vastaukset on käytetty. Sen jälkeen tulee usein mielenkiintoisia oivalluksia ja uusia ajatuksia esille.

3) Tarkistan, miten paljon arvostan oppimista

Oppimiseen vaikuttaa paljon se, miten sitä arvostaa. Jimin mielestä tieto on valtaa ja lukeminen on supervalta – tai supersankarin supervoima. Ajattele, joku pistää vuosikymmenien tietonsa ja kokemuksensa kirjaan, mistä minä saan ne muutamassa päivässä itselleni.

4) Ohjelmoin aivoni sisäisellä puheella

Aivoja voi ohjelmoida sisäisellä puheella. Jos sanon itselleni, etten muista nimiä, en niitä muistakaan, koska juuri ohjelmoin oman supertietokoneeni olemaan muistamatta. Muistan paremmin, kun sanon itselleni, että oma nimi on ihmiselle kaunein sana maailmassa ja kun muistan sen, voin yllättää toisen iloisesti.

5) Harjoittelen sinnikkäästi

Aivot ovat kuin lihas, joka kehittyy ja pysyy kunnossa vain ahkeralla ja monipuolisella käytöllä. Vaikka Jim Kwikillä on paljon mielikuvaharjoituksiin, ankkurointiin ja muihin tuttuihin työvälineisiin liittyviä tekniikoita, hän sanoo, että harjoittelua ei korvaa mitään. Harjoitus tekee mestarin ja mestari harjoittelee aina.

Paljon lisää kiinnostavia vinkkejä löytyy videolta (englanniksi) ja muistiinpanoista löytyy myös tie Jimin Kwik-learning innostaviin koulutuksiin. Suuri osa materiaaleista on ilahduttavasti maksuttomia.

Mitä mieltä sinä olet oppimisesta? Mitä me voisimme yhdistyksenä oppia jo tekemästämme, ympäristöstämme, palautteesta, jäseniltämme, muilta organisaatioilta, ihmisiltä? Olen erittäin kiinnostunut ajatuksistasi erityisesti oppimistapahtumiemme, NLP-iltojen kehittämiseksi ja jäsenten palvelun parantamiseksi! Lähetäthän minulle sähköpostia nlpillat@nlp-yhdistys.fi. Konktaktipyyntö LinkedInissä on myös mieluisa yllätys.

Oppimista syksyyn!

Kirjoittaja Ivi Maunuksela-Malinen on Suomen NLP-yhdistyksen hallituksen jäsen, NLP Trainer and Consultant, asiakaspalvelun vetäjä ja kehittäjä sekä vuorovaikutuskouluttaja. Kontaktoit Ivin näppärästi myös LinkedInissä

 

Author picture

Ivi Maunuksela-Malinen, NLP Trainer and Consultant, asiakaspalvelun vetäjä ja kehittäjä sekä vuorovaikutuskouluttaja