Aina keskeneräisenä ja kuitenkin täydellisenä

anu_keskenerainen

“Me ihmisetkään emme ole koskaan valmiita, vaan kehitymme jatkuvasti, olosuhteiden mukaan.”

Olemme asuneet Nummelan Lankilassa nyt 29 vuotta. Pidän kodistamme ja tästä paikasta. Kuitenkin jollain lailla minusta on aina tuntunut, näyttänyt ja kuulostanut siltä, että asumme täällä vain väliaikaisesti ja ehkä siitä syystä kotimme ei vielä koskaan ole ollut valmis. Huonejärjestykset muuttuvat koko ajan, tällä hetkellä meillä ei ole sohvaa – kierrätyskeskuksesta vähän aikaa sitten ostettu 70-luvun ihanuus olikin homeessa – ja kaikki tuolimme ovat erilaisia. Kylpyhuoneesta onkin vuosien saatossa tullut muodikkaan retro kylpyammeineen. Kovin vuosikymmenten takaa on myös keittiömme.

Viimeisimmän huonekalujärjestelyn tuloksena meillä ei ole lamppua ruokapöydän päällä, vaan sen sijaan ikkunassa on roikkalamppu. Katsellessani tänään tuota lamppua mieleeni kolahti ajatus keskeneräisyydestä. Ehkä kaiken kuuluukin olla näin.

Me ihmisetkään emme ole koskaan valmiita, vaan kehitymme jatkuvasti, olosuhteiden mukaan. Huomasin, että mieheni Pertti ja minä olemme aina eläneet jatkuvan muutoksen keskellä. Paitsi kotimme, myös työmme sisältö on jollain lailla muuttunut koko ajan. Muutokseen kuuluu myös kyky sietää epävarmuutta ja näitä aikoja meillä on ollutkin säännöllisesti. Mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa. Ja mikä parasta, aivan kaikilla meille tapahtuvilla asioilla on merkitys – ja usein huomaamme tuon merkityksen vasta myöhemmin.

Elämä on aika ihanaa. Varsinkin keskeneräisenä.

Kirjoittaja, NLP Trainer ja Coach Anu Vihosen Neway-blogia luet täällä.