Anu Kantolan Helsingin Sanomien pääkirjoitus käsittelee kunniaa, identiteettiä ja vihaisia miehiä.
Kunnia onkin näin NLP-ihmisenkin mielestä yksi tärkeä osa identiteettiä, vaikkakin se, millä mittakaavalla se kunkin identiteettiä rakentaa, on toki yksilöllistä.
Kantola kertoo valistusfilosofi Montesquieun kirjoittaneen, että (kaksintaisteluissa) kunniasta taisteltaessa ihmisellä on pelissä koko minuutensa ja siksi erimielisyydet leimahtavat mitättömistäkin asioista.
NLPmäisesti rikastettuna sama asia minun maailmankartaltani käsin, minikyselyllä asian tarkemmaksi tutkimiseksi itsensä kanssa:
Erimielisyydet, loukkaantuminen, suru, samoin kuin riemu, rakkaus ja ilo – suuret tunteet voivat saada alkunsa pienistä asioista tai jopa yksittäisistä sanoista. Silloin, kun sillä pienellä asialla tai sanalla on iso merkitys juuri minulle. Mistä koostuu minun kunniani? Ja millaisilla sanoilla sanoitan sen? Minkä minä annan vaikuttaa kunniakäsitykseen itsestäni? Joudunko ehkä joskus turhaan turhaan kaksintaisteluun? Millainen kunniantunto omasta itsestä olisi sillä tavalla hyvä, että se olisi tarpeeksi pysyvä ja tarpeeksi joustava? Miten kunniakokemukseni itsestäni vahvistaisi hyvää minussa, muissa ja maailmassa?
”…ihminen on joustava olento, joka katselee ympärilleen, oppii nopeasti muilta ihmisiltä ja voi muuttaa käsitystään omasta luonnostaan.”
Millaisia ajatuksia kunnian ja identiteetin yhteys ja yhteistyö sinussa herättävät? Muiden ajatukset voivat oivalluttaa itsessä jotain uutta. Niin kuin Kantola kolumnissaan sanoo: ”…ihminen on joustava olento, joka katselee ympärilleen, oppii nopeasti muilta ihmisiltä ja voi muuttaa käsitystään omasta luonnostaan.”
Kirjoittajan ajatuksia ihmisyydestä ja haluamisesta voi lukea HalutOn -blogista, jota hän kirjoittaa yhdessä seksuaaliterapeutti Veera Uusoksan kanssa.
