Voima omiin hyppysiin

nlp_forgive_18-03-17

”En ainakaan unohda. En voi antaa anteeksi, kun se oli niin väärin. Myöntäisin, ettei se niin väärin ollutkaan. Pysyköön syyllisenä! Ei olla pyydetty anteeksi, miksi siis antaisin?” Näitä todisteluja kuulee anteeksiantamiseen liittyvässä puheessa, sekä sisäisessä että ulkoisessa.

Miksi antaa anteeksi

Teko on väärin, eikä se muutu oikeaksi anteeksi antamalla. Oikeastaan siksi, että se on ”niin väärin”, siihen ei ole muuta keinoa kuin anteeksiantaminen. Vaikka toinen osapuoli ei kokisi tehneensä väärin, eikä tietäsi siitä, kuinka paljon on satuttanut, anteeksiantaminen jää aina sille, joka on kokenut vääryyttä. Toisinaan prosessi kestää pitkään, eikä ehkä ole mahdollista – eikä edes syytä – palata keskustelemaan asia sovinnon vaiheeseen.
Kokemukset kirjautuvat meihin: mieleen, tunteisiin, kehoon ja tulkintoihin. Tästä kokonaisuudesta tulee tarina, joka elämän käsikirjassa tapahtuu aina uudestaan preesensissä, kun kyseisen sivun avaa. Omaa kokemusta on lupa hoitaa, muokata ja katsoa monesta eri näkökulmasta. Se muuttaa sivun sisältöä ja auttaa hyväksymään vaikeatkin tapahtumat osaksi omaa elämää.

Tuulikki Saaristo on kirjoittanut kirjan: Taikasanat, miksi antaa anteeksi. Hän kuvaa prosessia tahdon asiaksi. Ei voi vain odotella, milloin tuntee voivansa antamaan anteeksi. Se on valinta, jota harjoittelemalla tulee tunne vapautumisesta.

Uhrista ihmiseksi

Syyllinen tarvitsee aina uhrinsa ja uhri syyllisensä. Vastakkaiset roolit tulevat nahan alle identiteettiin, eikä enää ole kysymys vääristä teoista, vaan paljon syvemmästä kokemuksesta. Molemmat roolit tuottavat tulkintoja tuleviin tapahtumiin ja toimivat puoleensavetämisen lain alla. Uhri löytää aina sen, joka kävelee yli. Tämä toteutuu huomaamatta, koska peilaamme itseämme ympärillä tapahtuvasta maailmasta ja osallistumme siihen itse monin tavoin.

Sisällämme on henkilögalleria, joka koostuu kohtaamistamme ihmisistä jääneisiin jälkiin. Henkilögalleriamme lainalaisuudet synnyttävät asetelman, jota toteutamme tiedostamatta. Positiomme suhteessa toisiin ihmisiin, ylä- tai alapuolelle asettuminen ovat historian jatkumoa. Anteeksiantaminen vapauttaa näistä rooleista katsomaan tasavertaisena tapahtumia. Roolien alla on lukossa monenlaista energiaa, joka pääsee vapauduttuamme virtaamaan.

Hyvät ja pahat

Kun uhri löytää oman kiukkunsa, se auttaa prosessia eteenpäin. Vihan ainoa tehtävä on asettaa rajat ja pitää huolta oikeudenmukaisuudesta. Kun uhri hyödyntää kiukun, voi turvallisesti antaa anteeksi ja vapauttaa itsensä. Samalla voi huomata, että anteeksiannettavaa saattaa olla myös itselle. Miksi rajat vuosivat? Miten olisi voinut puuttua aiemmin? Tuliko provosoitua omalla roolilla. On hyvä olla valppaana, ettei käännä terää itseään kohti, vaan jatkaa anteeksi antamista itselleen. Keskeneräisyys on kauneinta mitä ihminen tällä matkalla voi löytää.

Meillä on lupa onnistua ja epäonnistua ja kaiken voi määritellä elämän käsikirjaansa omalla tavallaan. Siksi perheissä ja työpaikoilla on samoista tapahtumista yhtä monta tarinaa, kuinka monen käsikirjaan ne on painettu. Jälkikorjauksia tehdään koko ajan. Se on meidän kasvumahdollisuutemme, jota ei ole varaa jättää käyttämättä.