Että oppisimme

Muistattehan, että Ajatar on Forumissa, Forumissa Mannerheimintiellä? Ja miten käänteentekevää voi olla Jambo-suklaan makustelu?

1970-luku väikkyy nostalgisena mielessä varmaan kaikkien ikäisteni mielessä. Nosta lippu-salkoon konsertti Oulun kaupunginteatterissa tulvautti mieleen muistot. Biisien sanat putosivat mieleen noin vain, vaikken ole niitä vuosiin kuullut.

Illan stara, Kai Hyttinen, esitti kaikki tutut kappaleet. Hän tarinoi muistoja 40 vuoden takaa hauskan tyylikkäästi.

Päästiin kappaleeseen, jossa haikeasti muistellaan nuoruutta. Miten niin ihanaan elämänvaiheeseen ei enää koskaan päästä. Nuoruus on jäänyt jo taa. Milloinkaan sitä ei takaisin saa.

Minulle sanat ovat suuri rakkaus. Musiikissa kuuntelen sanoja tarkkaan. Kaikkialla kiinnitän huomioni sanoihin: niiden kauneuteen ja soljuvuuteen. Kärsin rumista sanoista ja huonoista ilmaisuista.

Pieni piikki iski sydämeeni, kun Kuju tulkitsi kappaletta. Kun valtaisat aplodit olivat laantuneet, Kuju totesi:

”Ei tuo ole totta. Paras aika on nyt” – ja sai suuret suosionosoitukset.

Juuri näin, Kuju. Elämä on tässä ja nyt, ei menneessä eikä tulevassa. Somia muistoja on kiva pysähtyä miettimään mutta se elämisen kauneus ja mielekkyys – kyllä sen pitää löytyä tästä päivästä.

Elämä on nyt, ja se on pieniä hetkiä. Tiskikoneen tyhjentämistä, kahvin keittämistä, aamu-usvan ihmettelyä, työpäiviä, iltoja karpalosuolla. Rakkauskin on tässä ja nyt, ja sekin on ihan pieniä arkisia asioita. Jos emme pidä niistä kiinni, meillä ei ole mitään.

Kun elämä on nippu eilisiä ja kasa tulevan murehtimisia, tämä hetki valuu hukkaan. Voihan dirlandaa.

Usein tärkeimmät asiat ovat niitä vaikeimpia, ja juuri siksi täällä olemme. Että oppisimme.