Kiireen kesytys, kireen eksytys

Kuvittele miltä työmatkasi tai muu reitti näyttää autolla ajaen. Kuvittele sitten pyöräileväsi saman reitin. Miltä se näyttää kävellen? On todettu, että askeltiheys suurkaupungin asukkaalla on puolet nopeampi kuin maaseudun ihmisellä.

Kiire on erottamaton osa tätä päivää. Monella on aikataulutettu arki, jossa työaika on ajoitettu toinen toisensa perään seuraavien palaverien jatkumoksi. Kotiin päästyä on aikataulutilkkutäkki, joka on rakentunut perheenjäsenten harrastusten viemisiin ja hakemisiin.

Kiire on työelämässä suorastaan hyve, jonkinlainen tehokkuuden mitta. Hyvinvointipalveluja tuottavan Firstbeatin sykevälivaihteluun perustuva hyvinvointianalyysi osoitti, että suomalaisille viikonpäivistä stressaavin on yllättäen lauantai! Silloin saatetaan vielä tehdä niitä rästitöitä, joita ei viikon varrella ehtinyt tehdä. Myös liian tekemisen ymppääminen viikonloppuun oli syynä lauantaistressiin.

Mikä sitten on kiire? Se on sinänsä täysin näkymätön asia, vaikka sen olemassaolon näkee ympärilleen vilkaisemalla ja omana tuntemuksena. Onko kiire olemassa oleva fakta, opittu tapa vai meidän mielessämme luomamme tuntemus? Kiireistä minuuttiaikataulua ei välttämättä voi valita, mutta oman suhtautumisen siihen yleensä voi. Siksi ajattelen, että kiireisyys tai rauhoittuminen on oma valinta. NLP:n perusoletuksen mukaan se kasvaa, mihin huomion kiinnittää.

Työmatkalla autossa huomasin unohtaneeni kotiin tärkeän asian, jota tarvitsisin päivän aikana. Menenkö töihin ilman vai palaanko hakemaan? Jos palaan hakemaan, ennätänkö töihin ajoissa? Vajaan kilometrin ajamisen jälkeen käännyin liikenneympyrässä takaisin kotiin. Hampaiden kiristelyn sijaan päätin tehdä pienen rauhoittumistestin.

Hengitin pari kertaa syvään sisään ja ulos ja sen sijaan, että olisin nostanut ajonopeuttani, hidastinkin vauhtia ajaen hyvin hitaasti. Myös takaisin töihin ajaessani ajoin normaaliaamua hitaammin. Mitä tapahtui? Syke alkoi laskea ja tunsin rauhoittuvani. Aloin nähdä matkan varrella uusia havaintoja, joihin en ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota. Olin enemmän läsnä tässä hetkessä, aistini olivat valppaat, näin ja kuulin selkeästi ja ennätin juuri sopivaan aikaan työpaikalle!

Harjoitus:

Kun seuravan kerran tunnistat kiireen ja haluat rauhoittua, kokeile seuraavaa harjoitusta:

    1. Hengitä nenän kautta sisään. Voit laskea vaikkapa neljään.
    2. Hengitä suun kautta ulos ja laskea seitsemään.
    3. Toista kolmesta viiteen kertaa ja alat tuntea rauhoittumista.

Sisäänhengityksessä raikas happi virkistää ja uloshengityksessä hiilidioksidin mukana poistuu kuonaa ja stressiä. Pidempi uloshengitysvaihe rentouttaa.

Lähteet:

  1. Yle – verkkouutinen: Syke paljastaa yllättäviä tuloksia 27.6.2018

NLP Trainer Janne Turunen

Author picture

Janne Turunen, luokanopettaja, NLP Trainer, NLP Master Coach, Seinäjoen ja Kokkolan NLP-iltojen aluevastaava ja NLP-yhdistyksen hallituksen varajäsen