Piiiiitkä poikkeusaika ja tunteiden kirjo

Piiiiitkä poikkeusaika ja tunteiden kirjo

Kuinka korkealta sinä uskallat katsoa itseäsi?

 

POIKKEUSOLOT ovat kestäneet nyt yli kaksi kuukautta. Lyhyt aika elämästä, pitkä aika elää epätietoisena tulevasta, rajoituksista, toimeentulosta, harrastuksista, muutoksesta. Todella pitkä aika kokea jatkuvaa huolta omasta ja läheisten terveydestä tai stressata ylipäätään. Mahdottoman pitkältä tuntuva aika niille, jotka on komennettu pysymään kodeissaan ja pidättäytyä kontakteista kokonaan.

”Ajan kokemus on yksilöllinen ja jokaisen itse muokattavissa.”

AIKA ja sen kuluminen on kaikille sama. Kello kulkee eteenpäin, halusimme tai emme. Ajan kokemus sen sijaan on yksilöllinen ja vieläpä jokaisen muokattavissa. Välillä, kun jatkuvalta tuntuva ruuanlaitto ja keittiöhommat tympivät ja läheisten naamat alkavat näyttäytyä silmissäni kyllästyttävän samanlaisilta, huomaan pienen ahdistuksen hiipivän kohti kehoa. Silloin aika, ja tämä hetki – viimeisine viikkoineen – tuntuu suorastaan ikuisuudelta.

KOKEILTUANI  muutamaa eri tapaa suhtautua tilanteeseen, voin todeta, että minulle sopii poikkeusajan katsominen kauempaa, niin kuin olisin kärpäsenä katossa. Asetan itseni ja tämän hetken alas lattialle ja pörisen mielikuvissani siivet selässä korkealle kattoon, sen läpi ja ylös taivaalle. Katson nykyhetkeä, eilistä, viime viikkoa, vuotta, vuosikymmentä taaksepäin ja nykyhetki poikkeusaikansa kanssa näyttääkin hyvin pieneltä. Siedettävältä, jopa naurettavan lyhyeltä.

VIIME KUUKAUDET ovat tuoneet pintaan myös sellaisia tunteita, jotka olivat olleet kauan piilossa tai muutoin passiivisina. Näitä ”uusia” tunteita ovat olleet mm. kateus, epävarmuus itsestä ja omasta osaamisesta, pelko tulevaisuudesta ja katkeruus – kaikkineen aika negatiivisia ja energiaa syöviä tunteita, jos niille antaa liikaa valtaa. Onneksi olen oppinut päästämään tunteen pintaan ja toivottamaan sen jopa tervetulleeksi.

ELÄMÄSSÄ ENNEN NLP:tä en olisi uskaltanut edes kokeilla, vaan olisin tehnyt kaikkeni tukahduttaakseni tuollaiset tunteet alkuunsa. Nyt olen päässyt tarkastelemaan ikäviäkin tunteita aitiopaikalta, olen katsonut ja tunnustellut tunnetta ja sen paikkaa kehossa ja hyväksynyt sen. Usko tai älä, tämä toimii niin hyvin, että jokainen ikäväkin tunne on mennyt menojaan ja sen takaa on aina löytynyt jotain muuta. Ikävän tunteen takaa on useimmiten tullut täysin toisenlaista mitä odotin tai ajattelin: positiivista, yllättävää, iloa tuottavaa ja kiitollisuuden tunnetta siitä kaikesta hyvästä, mitä minulla on. Itsemyötätuntoa ja sallimista, omien vaatimustasojen uudelleentarkastelua ja löyhentämistä.

Ja lopulta huomaan, että Saarioisten äitienkin ruualla voi elää muutamana päivänä viikossa ja olla ihan tyytyväinen.

lloa ja valoa ihan jokaiselle.

Jonna

Jonna Pekkala on innostava ja käytännönläheinen valmentaja, joka etsii uusia näkökulmia jokapäiväisiin asioihin ja rutiineihin. Hän rentoutuu kokkaillen tai uppoutuen dekkareihin. Lue lisää Jonnasta: www.careerjoy.fi.